NEron työntekijät

NEro-hankkeessa työskentelivät:

Paula Väliaho

Paula valmistui kasvatustieteen maisteriksi vuonna 2010 Helsingin yliopistosta pääaineenaan varhaiskasvatustiede. Paulan polku Mannerheimin Lastensuojeluliitossa alkoi opintoihin kuuluvalla harjoittelulla Mannerheimin Lastensuojeluliiton keskusjärjestössä. Keskusjärjestöstä Paula siirtyi ensin töihin MLL:n Etelä-Helsingin paikallisyhdistykseen ja 2010 vapaaehtoistoiminnan kautta MLL Hyvinkään yhdistykseen. Paula on työskennellyt MLL Hyvinkään yhdistyksessä eri tehtävissä vuodesta 2011 alkaen. Paula on ollut vuodesta 2011 alkaen valmistelemassa, suunnittelemassa ja toteuttamassa NEro-hanketta.

**

Laura Korsisaari

Laura on yhteiskuntatieteiden maisteri vuodelta 2001. Hän on toiminut 15-vuotisen työhistoriansa ajan lasten, nuorten ja perheiden parissa. Vuodesta 2013 Laura on tehnyt työtä eron kokeneiden perheiden kanssa, ohjannut kouluikäisten lasten eroryhmiä ja toiminut lastenvalvojana Hyvinkään seudullisessa perheoikeudellisessa yksikössä asumis- tapaamis- ja huoltosopimusasioissa.

 

MLL Hyvinkään yhdistyksen NEro-hankkeessa Laura on ollut mukana heti hankkeen alkuvaiheesta lähtien ohjausryhmän jäsenenä. Vuoden 2016 keväästä lähtien hän on toiminut hankkeessa hanketyöntekijänä.

**

Heidi Kaukinen

Heidi on kirkon varhaiskasvattaja, hän on valmistunut lapsi- ja perhetyöntekijäksi vuonna 2010. Tällä hetkellä Heidi opiskelee Metropolia ammattikorkeakoulussa toimintaterapeutin ammattitutkintoa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvinkään yhdistyksen hallitukseen Heidi valittiin vuonna 2012, ja Heidi toimi  myöhemmin myös Hyvinkään yhdistyksen puheenjohtajana.

 

**

NEro-hankkeessa työskentelivät myös:

Petra Pöysti (o.s. Vänttinen) ajalla 1.6.2013 - 29.2.2016

Kirsti Peled ajalla 1.3.-30.6.2013.